Olen kärsinyt emetofobiasta seitsemän vuotiaasta asti, eli jo 13 vuoden ajan. Se hallitsee ja rajoittaa elämääni paljon. Tein tämän blogin itseäni varten, että tänne voin kirjoittaa ongelmistani, murheistani ja vastapainoksi tietysti myös ilon aiheista. Olen käynyt psykoterapeutilla, joten saan apua myös sieltä, mutta näin kirjoittaessa saan ajatukset myös hyvin purettua ja selvitettyä ja oloni keventyy. Emetofobia lisäksi ajatuksiani synkistää päässäni olevat selvittämättömät asiat. Ne ei ole mielestäni mitenkään erityisen vakavia tai mitään erityisiä ongelmia (paitsi emetofobia) vaan ihan kepeitäkin kysymyksiä. Ne eivät liity yhteen asiaan, esimerkiksi mitä minulle on tapahtunut tai mitä olen kokenut. Ne ovat enemmänkin mielipideasioita. Mitä mieltä olen jostakin asiasta. Ne ikäänkuin odottavat kukin asia kerrallaan selvitystä. Ne vaan pitäisi saada mietittyä ja ratkaistua pois. Olen jakanut pääni kahteen osaan. Toisella puolen päätäni ajatukset ovat selviä ja toinen puoli on täynnä asioita, jotka pitäisi saada siirrettyä tuonne terveeseen aivolohkoon. Pyrin siihen, että koko pääni olisi yhtenäinen yksi aivolohko, joka olisi täynnä selviä mielipiteitä, ajatuksia ja ideoita. Tietysti usein tulee asioita, jotka vaativat ratkaisua, mutta se on ihan normaalia.
Minulla on kaksi muutakin blogia. Toisessa kirjoitan itsestäni, enimmäkseen pukeutumisesta, sisustamisesta ja painonpudotuksesta. Toinen on omistettu koiralleni, mitä puuhailen sen kanssa, mitä uusia tarvikkeita olen hankkinut ja niin edelleen. En kuitenkaan uskalla julkisesti kirjoittaa näistä ajatuksista ja asioista, mitä tässä blogissani aion käsitellä. Lähimmäiseni tietävät, mitä päässäni liikkuu, mutta julkisesti en uskalla tuntemattomille tai kaikille kavereillenikaan kertoa aremmista asioistani. Pelkään, että minua katsotaan kieroon tai, että ihmiset ajattelevat, että olen jotenkin päästäni vinksahtanut. Monen mielikuva saattaisi muuttua minusta. Eihän kuitenkaan kaikkien minut vähääkään tuntevien tarvitse tietää kaikkia asioitani? Enhän minäkään tiedä heidän. Mielestäni riittää, että vain lähimmäiset tietävät. Itsekin välillä epäilen, onko ajatukseni ihan normaaleita. Kuuluisiko terveen ihmisen ajatella näin?
Voisinhan kirjoittaa näitä samoja asioita päiväkirjaan tai vain
itselleni muuten muistiin tietokoneelle, mutta näin kirjoittelusta on
varmasti enemmän hyötyä. Omasta mielestäni osaan kirjoittaa hyvin ja
johdonmukaisesti, mutta en
ehkä niin tarkkaan katso täällä, miten päin sanat ovat, koska muuten
kirjoittamisesta tulee raskaampaa eikä olennaiseen keskittyminen ole
niin helppoa. Kirjoitan kaiken kuitenkin omin sanoin. Teksteistä voi tulla hyvinkin pitkiä, sillä en osaa tiivistää kovin hyvin asioita vaan selitän ne mielelläni kokonaan auki. Voisin luulla, että ajatuksistani ja kirjoituksistani on hyötyä myös muille, jotka miettivät samoja asioita tai muuten vaan ovat kiinnostuneitä syvällisistä asioista.
Tässä vähän tietoa, mitä tuleman pitää ja mistä aioin kirjoittaa. Yritän lisäillä myös aiheisiin liittyviä kuvia, sillä kun en itseäni tänne kuvaile niin kuvat voivat muuten jäädä vähiin ja pelkkä tekstikin on aika tylsää luettavaa, jos ei ole kuvia välissä. Aiheesta seuraavaan vielä lopuksi, etä jännä sinänsä, sillä jos olen kertomassa mielipidettäni jostain asiasta, en välttämättä vielä täysin varmaksi tiedä mitä mieltä siitä olen, mutta kun kirjoitan, se mielipide selveneekin ja onkin sitten ihan selkeä. Tämänkin tekstin kirjoittamisessa kävi jo niin. Yllätän siis itsenikin kirjoituksillani ja ajatuksillani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti